Lähetyslaatuun parannuksia 12.4

huhtikuuta 13, 2012
Iskelmä Rovaniemi kuuluu nykyään entistä paremmin Rovaniemellä
Rovaniemi on maaston korkeuserojen vuoksi haastavaa aluetta paikallisradioille. Yhdellä antennilla pitäisi saada peitettyä koko Euroopan suurin kaupunki jonka keskustaa ympäröivät useat korkea vaarat. Voimmekin olla ylpeitä siitä että olemme saaneet radiomme kuulumaan lähes joka paikassa.

Eilen 12.4 teimme teknisiä parannuksia lähetyksemme laatuun. Haasteena meille on ollut radiokanava Pooki (89,5 Mhz), joka on välillä hypännyt radioaalloille vaikka Iskelmä olisi ollut asennettuna. Tämä on johtunut siitä että meidän ja Pookin välinen taajuusero on vain 0,2 Mhz (jostain käsittämättömästä syystä). Nyt tätä ongelmaa ei pitäisi enää olla, mutta jos vieläkin Pooki "hyppii" päälle, niin ilmoittakaa siitä meille.

Kuuluvuuteen ja lähetyksen laatuun vaikuttavat monet seikat, joista vastaanottava radio on yksi. Autossa on usein laadukkaat radiot, ja kotiradioissa on suuria eroja.
Eilinen parannus vaikutti myös radion kuuluvuuteen betonirakennusten sisällä Rovaniemellä. Mikäli olette asiasta kiinnostuneita, niin kokeilkaa Iskelmän taajuutta ja kommentoikaa meille onko siihen tullut muutoksia. Ainakin me olemme huomanneet selviä eroja.

Kommentit: 1

JP
huhtikuuta 14, 2012
Kuuluvuuteen vaikuttaa myös lähettimen korkeus, joka teillä on viestintäviraston mukaan 20 metriä. Aiotteko jossakin vaiheessa nostaa lähettimenne korkeutta? Hyötyä tulisi varmasti kun nyt otetaan huomioon Rovaniemen alueen maaston korkeuserot. Täällä Meri-Lapissa Iskelmä Ankkurilla on lähettimen korkeus 80 metriä ja kuuluvuus on sen vuoksi tosi hyvä ja laaja. Täälläkin lähettimen voimakkuus on nykyään 1kw niin kuin teilläkin.
Email again:

Lisää kommentti

Nimi
Sähköposti
Kommentti